tiistai 20. maaliskuuta 2012

Uusi zoely yhdistelmäehkäisypilleri

Sain esitteen uudesta ehkäisypilleristä, jonka pitäisi sopia paremmin naisille. Ne sisältävät naisen elimistön  tuottamien hormonien kaltaisia hormoneita. Zoely sisältää 17β-estradiolia, joka on rakenteeltaan samanlaista kuin naisen kehon tuottama estrogeeni ja nomegestroliasetaattia, joka on johdettu progesteronista, ei mieshormonista eli testosteronista.

Kuukautiset voivat olle lyhyet, kevyet ja saattavat jäädä melkein kokonaan pois. Käyttäjien yleisimmiksi ilmoittamiksi haittavaikutuksiski on kuitenkin lueteltu samankaltaisia oireita, kun muillakin pillereillä; akne, muutokset kuukautiskierrossa, sukupuolisen halun väheneminen, masennus, mielialan vaihtelut, päänsärky tai migreeni, pahoinvointi,  runsaat kuukautiset, kipu rinnoissa, lantiokipu ja painon nousu.

Käyttö ei eroa muista yhdistelmäehkäisypillereistä muuten, kuin että yhdessä laatassa on 24 hormonia sisältävää ja 4 lumepilleriä (taukopilleriä).

Zoely on vasta helmikuussa 2012 tullut myyntiin, joten kokemuksia ei paljon vielä ole. Erään käyttäjän mukaan zoely on poistanut nestettä ja muutenkin ihan positiivisa kokemuksia keskustelupalstoilla.

Ja lopuksi lääkkeen tiedot:

http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=25530&i=MSD_ZOELY

tiistai 7. helmikuuta 2012

Uusi luonnollisempi e-pilleri

"Nyt yksi uusista e-pillereistä lupaa hoitaa ehkäisyn naisen oman kehon tuottamien hormonienkaltaisilla hormoneilla.

Vuosikymmenten ajan on yritetty kehittää valmisteita, jotka sopisivat naisille entistä paremmin. Cisionwiren tiedotepalvelun mukaan 
naiset voivat käyttää raskauden ehkäisyyn valmistetta, jonka molemmat hormonit eli nomegestroliasetaatti ja estradioli ovat samankaltaisia naiskehon tuottaminen hormonien kanssa. 

Nyt markkinoille on tullut uusi e-pilleri ZOELY®. Uuden e-pillerin sisältämä estradioli on tiedotteen mukaan identtinen naisen kehon tuottaman estrogeenin kanssa ja progestiini on luonnollisen keltarauhashormonin johdannainen, nomegestroliasetaatti.

– Keltarauhashormonin ansiosta on voitu kehittää luonnollista estradiolia sisältävä yksivaiheinen e-pilleri, jolla on hyvä vuotokontrolli. Tämän e-pillerin hormonit ovat koostumukseltaan samankaltaisia kuin naisen elimistön itse tuottamat, toteaa MSD:n asiantuntijalääkäri, Kuopion YTHS:n vastaava lääkäri, LT Ulla Ågren kertoo tiedotteessa.

Pitkä historia ja kiistojakin taustalla

Hormonien käyttö ehkäisyyn on ollut eri aikoina myös kiistelty asia. Ehkäisypillereitä saa Suomessa vain lääkärin määräyksestä. Jälkiehkäisypillereitä voivat yli 15-vuotiaat ostaa ilman reseptiä, alle 15-vuotiaat vain reseptillä. 

Pillereillä on monia terveydelle hyödyllisiä vaikutuksia: vuodot ovat säännölliset, niukat ja usein lähes kivuttomat. 

Yhdistelmäpillerit auttavat myös niitä, jotka kärsivät aknesta, rasvaisista hiuksista ja ihosta tai liiallisesta karvankasvusta. 

Sivuvaikutuksista tavallisimpia ovat turvotus, painonnousu, päänsärky, mielialamuutokset ja tiputteluvuodot. Monet näistä oireista lievittyvät, kun käyttöä jatketaan. Jos näin ei tapahdu, pillerimerkkiä kannattaa vaihtaa tai muuttaa ehkäisymenetelmää kokonaan."


http://www.iltasanomat.fi/terveys/uudistuuko-e-pilleri/art-1288447533592.html

lauantai 12. marraskuuta 2011

Drospirenonin veritulppariski (Yasmin, Yaz, Yasminelle)

"Uudentyyppiset e-pillerit aiheuttavat laskimotukoksen aiempia todennäköisemmin. Uudet britti- ja amerikkalaistutkimukset raportoivat, että pillereiden laskimotukosriski on kaksi- ja puolikertainen verrattuna aiempiin levonorgestreelivalmisteisiin. Asiantuntijan mukaan ehkäisypillereistä aiheutuu pienempi riski kuin raskaudesta.
Ehkäisypillereiden laskimotukosriskistä on tiedetty niiden keksimisestä lähtien. Riski liittyy yhdistelmäehkäisyvalmisteisiin, joissa on sekä estrogeenia että keltarauhashormonia. Pelkkää keltarauhashormonia sisältävissä valmisteissa, kuten minipillereissä, lisääntynyttä veritulppariskiä ei ole.
Uusissa, nyt tutkituissa pillereissä vaikuttaa drospirenoni-niminen keltarauhashormoni. Tuoreiden tutkimusten mukaan niiden riski aiheuttaa veritulppa on suurempi kuin aiempien valmisteiden.

Riski oikeisiin mittasuhteisiin

Suomessa juuri drospirenonia sisältävät pillerit ovat markkinajohtajia. Ne ovat suosittuja myös Saksassa, jossa maan suurin sairauskassa kehotti välttämään drospirenonivalmisteita.
Kätiloopiston sairaalan vastaava ylilääkäri Oskari Heikinheimo pitää kehotusta yliampuvana.
- Tärkeää on muistaa myös yhdistelmäehkäisyn monet terveyshyödyt, Heikinheimo sanoo.
Yhdistelmäehkäisy muun muassa vähentää munasarjasyövän riskiä ja jopa puolittaa kohdun runko-osan syövän riskin.
- Terveen nuoren naisen, joka ei käytä yhdistelmäehkäisypilleriä, tukosriski on yksi10 000 naista kohti vuodessa. Jos hän käyttää yhdistelmäehkäisyä, riski on 2 - 4, mutta jos hän tulee raskaaksi, riski on 8 per 10 000 naista vuodessa, Heikinheimo kertoo.
Ehkäisyyn liittyvä riski on siis aina matalampi kuin raskauteen liittyvä veritulppariski.

Kohu 16 vuotta sitten

Yhdistelmäpillereiden yhteyttä veritulppiin on hankala tutkia. Tapaukset ovat niin harvinaisia, että tutkimuksiin tarvitaan väestötason aineistoa. Lisäksi tuloksiin vaikuttavat esimerkiksi ylipaino ja tupakointi, jotka myös lisäävät veritulppariskiä.
Ehkäisypillereistä kohuttiin Suomessakin vuonna 1995. Silloin 10 - 15 vuotta markkinoilla olleissa kolmannen polven yhdistelmäpillereissä havaittiin aiempaa suurempi tukosriski. Mediapyörittelyn tuloksena sorruttiin ylilyönteihin, muistelee Heikinheimo.
- Lopputulos oli, että monet naiset lopettivat pillerin siltä istumalta, tuli hyvin paljon lisää ei-suunniteltuja raskauksia ja naisten laskimotukosten esiintymisessä ei tapahtunut minkäänlaista muutosta.

Jokaiselle itselle sopivin ehkäisytapa

Ehkäisyn käytössä on tärkeintä, että käyttäjä saa juuri itselleen sopivan valmisteen. Heikinheimo kertoo, että drospirenonivalmisteiden nestettä poistava vaikutus voi johtaa väärinkäytöksiin.
- Siinä tulee ehkä joillekin houkutus ajatella, että tuo on se pilleri, joka laihduttaa minua, että voinkin vähän antaa painon nousta, ja sitä kautta veritulppariskikin nousee.
Heikinheimon mukaan lääkärit määräävät drospirenonivalmisteita herkemmin riskiryhmille, mikä selittää osittain tutkimustuloksia."

perjantai 11. marraskuuta 2011

Cypretyl, Diane Nova, Feminil

syproteroniasetaatti ja etinyyliestradioli

Cilest

Norgestimaatti ja etinyyliestradioli

Microgynon, Miranova, Trikvilar

Levonorgestreeli ja etinyyliestradioli

Femoden, Gestinyl, Harmonet, Meliane, Minulet, Mirelle, Tri-Femoden

Gestodeeni ja etinyyliestradioli


Gestodeeniä sisältäviä e-pillereitä on 7 vaihtoehtoa. Mirelleä ja Tri-Femodenia lukuunottamatta pakkaukset sisältävät 21 tablettia, jotka sisältävät kaikki saman verran vaikuttavaa ainetta.


Femoden


-21 tablettia
-75 mikrogrammaa gestodeeniä, 30 mikrogrammaa etinyyliestradiolia


Gestinyl


-21 tablettia

Vaikuttavat aineet: 
Gestinyl 20 mikrog/75 mikrog: yksi tabletti sisältää 20 mikrogrammaa etinyyliestradiolia ja 
75 mikrogrammaa gestodeenia 
Gestinyl 30 mikrog/75 mikrog:  yksi tabletti sisältää 30 mikrogrammaa etinyyliestradiolia ja 
75 mikrogrammaa gestodeeni


Harmonet


-Gestodeeni 75 mikrog. / etinyyliestradioli 20 mikrog.
-21 tablettia


Meliane


-Vaikuttavat aineet ovat 75 mikrogrammaa gestodeenia ja 20 mikrogrammaa etinyyliestradiolia.
-21 tablettia


Minulet


-Gestodeeni 75 mikrog. / etinyyliestradioli 30 mikrog


Mirelle


-Vaaleankeltaiset tabletit (24 kpl) sisältävät vaikuttavina aineina 60 mikrogrammaa gestodeenia ja 15 mikrogrammaa etinyyliestradiolia.
-Valkoisissa tableteissa (4 kpl) ei ole vaikuttavia aineita.


Tri-Femoden


-Läpipainopakkauksessa on 6 vaaleankeltaista, 5 tummanruskeaa ja 10 valkoista, pyöreää, sokeripäällysteistä tablettia.
-Yksi tabletti sisältää 0,1 mg, 50 mikrog tai 70 mikrog gestodeenia ja 30 tai 40 mikrog etinyyliestradiolia.




Mahdolliset haittavaikutukset:


yleiset: yli 1 sadasta


-pahoinvointi, vatsakipu
-painonnousu/lasku
-päänsärky
-masennus
-rintojen kipu, herkkyys
-hermostuneisuus, huimaus
-akne
-nesteen kertyminen elimistöön




Melko harvinaiset: Alle 1 sadasta


-oksentelu, ruoansulatuskanavan oireet
-migreeni
-seksuaalisen halukkuuden väheneminen
-rintojen turvotus
-ihottuma
-heikentynyt/ parantunut ruokahalu
-hiustenlähtö
-sairaalloinen liikakarvaisuus
-verenpaineen nousu
-maksaläiskät


Harvinaiset: alle 1 tuhannesta


-piilolinssien vaikea käyttö, veritulppa silmässä
-yliherkkyysreaktiot
-seksuaalisen haluukkuuden lisääntyminen
-vaginan eritteiden muutokset
-kyhmyruusu
-haimatulehdus
-verensokerin nousu
-paksusuolen tulehdus